Tamperecool

Päivi

“The course of my life was changed by a poem. I had recently graduated from university and was working as a substitute Finnish teacher. I was working terribly hard and feeling totally exhausted. My life was all about dragging myself home from work and then starting to prepare for upcoming lessons and mark a mountainous pile of essays. A permanent position was just opening up at the school, and everyone took it for granted that I would apply for it. However, the thought of holding a position like that until I retire filled me with dread. One day, when I had some time to spare, I got off the bus at a bookshop. I had been wanting to buy a book by Kyllikki Villa for a long time. I couldn’t find that particular book in the shop, but I found a collection of poems by her. I opened it at random: But a monthly salary / they said to me / that would mean security // No / My security: / temporary work, variety, tolerating a lack of money / you see, they give me / security against a permanent position / office hours / and routine. I just stopped and stared at the poem – I felt like it was speaking to me! I bought the book and was offered a job as a writing instructor shortly afterwards. I became a freelancer and am still happily travelling that road.”

“Eräs runo muutti elämäni suunnan. Olin hiljattain valmistunut yliopistosta, ja työskentelin äidinkielenenopettajan sijaisena. Tein hirveästi töitä ja olin aivan uupunut. Elämäni oli vain sitä, että laahauduin töistä kotiin, ja aloin sitten valmistella tulevia oppitunteja sekä korjata vuoren korkuista pinoa esseitä. Koulussa oli juuri avautumassa virka, ja kaikki pitivät itsestäänselvänä että hakisin sitä. Ajatus eläkevirasta täytti minut kuitenkin kauhulla. Kerran kun minulla oli aikaa, jäin bussista kirjakaupan kohdalla. Olin jo pitkään halunnut hankkia erään Kyllikki Villan teoksen. Juuri sitä kirjaa ei kaupasta löytynyt, mutta löysin sieltä hänen runokokoelmansa. Avasin teoksen sattumanvaraisesta kohdasta: Mutta kuukausipalkka / minulle sanottiin / olisihan se sentään turva // Ei / Minun turvani: / tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen / ne ovat näettökös / turva vakinaista virkaa / työaikaa / ja rutiinia vastaan. Jäin tuijottamaan runoa – aivan kuin se puhuisi juuri minulle! Ostin kirjan ja vähän sen jälkeen minulle tarjottiin työtä kirjoittamisen opettajana. Ryhdyin freelanceriksi, ja sillä tiellä olen onnellisesti edelleenkin. ”

Runo on Kyllikki Villan teoksesta: Ei eilistä, ei huomista: runoja vuosilta 1964-2004 (Like, 2005)