Ttamperecool

Kaisa

“To be a hero, you don’t necessarily need to climb the highest mountain or do anything special. My grandmother’s heroism is crystallised in her positive attitude and ability to love. Grandmother suffers from a memory disorder but has managed to keep her positive outlook on life. She often tells my grandfather, ‘Even though I don’t remember everything, I love you! That much I remember.’ She is also my heroine because she loves words. She’s been reciting poems ever since she was a little girl, and she still remembers an enormous number of rhymes and classic poems by heart despite her illness. The rhythm and flow of her poetry represent security to me. With her, I can be myself. We all need a positive inner voice that we can easily believe. It’s great if this voice belongs to a real person. Our own inner voices may often be hard and self-critical.”

“Ollakseen sankari ei välttämättä tarvitse kiivetä korkeimman vuoren huipulle, tai tehdä mitään ulkoisia tekoja. Isoäitini sankaruus tiivistyy hänen positiiviseen elämänasenteeseensa ja taitoonsa rakastaa. Isoäitini kärsii muistisairaudesta, mutta hän on silti onnistunut säilyttämään positiivisen otteensa elämään. Isoisälleni hän sanoo usein että ”vaikka en kaikkea muistakaan, sinua minä rakastan! Sen minä muistan.” Hän on sankarini myös siksi, että hän rakastaa sanoja. Hän on ollut pienestä tytöstä lähtien runonlausuja, ja hän muistaa sairaudestaan huolimatta ulkoa edelleenkin ihan valtavan määrän loruja ja klassikkorunoja. Hänen lausuntansa poljento ja rytmi edustavat minulle turvallisuutta. Hänen seurassaan voin olla oma itseni. Me kaikki tarvitsemme positiivisen sisäisen äänen, jota meidän on helppoa uskoa. On hienoa jos tämä ääni kuuluu jollekin tosielämän ihmiselle. Helposti käy niin, että meidän omat sisäiset äänemme ovat kovia ja itsekriittisiä.”